torstai 24. helmikuuta 2011
Celinan koriste
Adelinan koriste
Gerberoita
Gerberoita
Sydän koriste marsipaanista
Harjoituksia...
Traktori koriste marsipaanista
perjantai 18. helmikuuta 2011
Mariannesuklaa mikrokakku
Tämä kakku on nopea ja helppo valmistaa, jos on esimerkiksi tulossa vieraita ja pika pikaa täytyisi jotain saada tai jos muuten vain haluaa päiväkahville tuoretta kakkua.
100g voita
2 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
Sulata voi mikrossa mikrokannussa. Lisää munat ja sekoita sen verran, että munien koostumus menee rikki. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi muna-voi-seokseen. Kaada taikina silikoniseen leipävuokaan. Paista kakkua 900W teholla 3,5 minuuttia. Koristele jäähtynyt kakku haluamallasi tavalla.
Tämän ohjeen olen saanut tupperware edustajalta ja mikrokannu ja silikonivuoka tarkoittaa niitä tupperin juttuja. Luulenpa, että rasvan sulatus onnistuu muussakin astiassa, kuin mikrokannussa. Ja silikonivuoaksi varmasti sopii muukin kuin tupperin silikonivuoka.
Olen tähän kakkuun laittanut mariannekuula karkkeja. Joskus lisäsin ihan rouhittua suklaata vain ja voihan tässä käyttää kuivattuja hedelmiä,marjoja,pähkinöitä yms. Mielikuvitus kehiin niin hyvää tulee.
Mutta tämä todella on nopea valmistaa ja jos ei kakkua muuten mausta niin vanilja jäätelöä kyytipojaksi.
lauantai 12. helmikuuta 2011
Pusut
Tämän ohjeen löysin...en enää muista mistä. Kirjoitan sen kaikkien saataville kunhan löytyy sopiva rakonen siihen hommaan..
Ja nyt se rakonen on koittanut...vaikka nuorimmainen kyllä just heräsi päiväunilta.
Mansikkapusut:
3 munanvalkuaista
1 ½ dl mansikkatomusokeria
½ dl tavallista sokeria
noin 15 marie- keksiä
200g maitosuklaata
n. 1 tl öljyä
Lisää valkuaiseen sokeria pikkuhiljaa koko ajan vatkaten kunnes vaahto on niin kovaa, että pysyy kulhossa vaikka kulhon kääntäisi väärinpäin.
Nosta marie- keksejä leivinpaperilla vuoratun uunipeltin päälle.
Pursota vaahtoa keksien päälle keoksi.
Paista keksikekoja 150 asteisessa uunissa n. 6-8 minuuttia, että vaahto kiinteytyy.
Pilko suklaa paloiksi ja sulata vesihauteessa sulaksi öljytilkan kanssa.
Jäähdytä sula suklaa ja kasta vaahtokekoja siinä.Nosta leivinpaperin päälle ja koristele haluamallasi tavalla. Kun olet kuorruttanut ja koristellut vaahtokeot nosta jääkaappiin kovettumaan.
Pusut ovat parhaimmillaan seuraavana päivänä, mikäli niitä silloin on vielä jälellä.
Säilytä jääkaapissa mikäli säilytettävää on! ;D
Suklainen täytekakku
keskiviikko 9. helmikuuta 2011
Mantelipullat
Perus pullaohje:
5 dl lämmintä vettä
1 pala hiivaa
½ tl suolaa
2 rkl kardemummaa
1 dl sokeria
2 kananmunaa
100g voita
n. 9 dl vehnäjauhoja
Sekoita nesteen joukkoon kaikki muut aineet paitsi voi ja vehnäjauho.
Kun aineet ovat sekaisin sekoita jauhot pienissä erissä nesteeseen ja vaivaa taikinaa noin 10 min.
Lisää lopuksi pehmeä voi ja sekoita tasaiseksi.
Voit vähän säästää jauhoja ja lisätä ne rasvan sekoittamisen jälkeen.
Anna taikinan levätä noin ½ tuntia liinan alla peitettynä.
Leivo taikinasta pullia.
Täytteenä näissä pullissa minulla on:
n.100 g voita
1 pötkö mantelimassaa
n. 5 rkl sokeria
4 tl vaniljasokeria
Mittaa aineet kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella aineista kuohkea vaahto.
Jaa taikina 4 osaan. Kauli 1 osasta kerrallaan ohut levy. Levitä täytettä levyn päälle ja kääri levy rullaksi.
Leikkaa rullasta noin 3 cm levyisiä paloja. Nostele palat leivinpaprein päälle. Peitä liinalla ja anna levätä noin 30-45 min.
Tee samoin kaikille taikina paloille.
Voitele kohonneet pullat munalla ja ripottele päälle mantelilastuja.
Paista 225 asteessa noin 10 min. (pullien koosta riippuen)
Nauti kylmän maidon kanssa!
maanantai 7. helmikuuta 2011
Suklaa bebet
Kokeilussa kävi suklaa bebet, mutta niin vain kävi että ensi kerralla näin työläitä leivoksia tehdään paljon herkullisemmista aineksista. Täytyy uudenlainen resepti kehitellä. Maku ei ollut ollenkaan niin hyvä kuin luulin, mutta menihän nuo kaupan lapsille ainakin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)