keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Pääsiäisen täytekakku

 


Tyttäremme päiväkodilla pidettiin myyjäiset ja lupauduin sinne leipomaan. Tuli myös pyyntö tehdä arpavoitoksi täytekakku pääsiisen teemalla ja minä tottakai lupauduin sellaisen toteuttaa.
Kakun ulkoasu oli kyllä aivan hukassa, kun mietin millaisen tekisin. Oranssi kukka löytyi kaapista valmiina joten päätin sen käyttää tähän kakkuun. Päällinen on kirkkaamman vihreä mitä kuva antaa ymmärtää! Täytteenä oli sitruunatahnaa ja vadelmahilloa sekä rahkaa kerman joukossa raikautta antamassa!

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Vivian 1-vuotta

 


Tämä kääretorttukakku syötiin jo virallisena syntymäpäivänä!


Pitkään olen haaveillut tehdä prinsessan kruunua ja oman tyttären synttäreille pääsinkin sitten sellaisen toteuttamaan. Aluksi kakusta piti tulla kaksi kerroksinen,mutta suunnitelmat muuttuivat koko ajan kakkua tehdessä! :) Lopputuloksena yksinkertainen prinsessan kakku!


Mini mini ruusuja..


Tarjolla oli myös amerikanmuffinsseja vaahtokarkki koristeluin!
 

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Mico 1-vuotta

 
 


Pienen pojan synttäreille tein autokakun. Ensimmäinen autokakkuhan oli kokeilu nimenomaan tätä kakkua varten. Ensimmäinen ilmeisesti onnistui,kun Micon äiti halusi ehdottomasti samanlaisen. Väritys on vain tässä vähän eri! 


Matkaan lähti myös appelsiinihyydykekakku...


Ja autopikkuleipiä rasiallinen!