Tässä eräänä päivänä sain idean tehdä marsipaanilevystä kakun päälle kuvioita. Valmistin kakun ja marsipaani levyn. Koristelu kuvio muoteilla painelin marsipaaniin jälkiä ja reikiä. Päälle vielä muutama punainen marsipaanikukka. Tässä ensimmäinen tämän tyylinen tuotos. Marsipaani levy olisi saanut olla isompikin niin reunat olisivat yltäneet kerman alle piiloon. No ensikerralla tämäkin onnistunee paremmin.
lauantai 30. tammikuuta 2010
Pitsikakku

perjantai 11. joulukuuta 2009
Piparkakkutalot
Piparitalojakin tuli väsättyä... Laiska kun on niin tein ne kaupasta ostettuihin Annas- taloihin. Valmiit osat vain sulatetulla sokerilla yhteen ja koristelu!! Kätevää!! Säästää aikaa ja hermoja! :D Vaikka olisihan ne ihanempia kun olisi tehnyt alusta asti itse ja ehkä myös parempia! Valkoinen "lumi" pursotus on valkuaista,tomusokeria ja leivinjauhetta. Helppo pursottaa ja kuivuu nopeasti. Karkit myös liimasin tällä samalla lumella kiinni!
lauantai 7. marraskuuta 2009
Lilja kakku
Kermakakku jonka valmistin tyttöni ja poikani syntymäpäiville. Koristeena liljoja ja lehtiä, jotka marsipaanista valmistettuja ja ruskealla pastavärillä maalattuja. Kukassa Ullanunelmasta tilattuja heteitä.
lauantai 17. lokakuuta 2009
Hääkakut
lauantai 19. syyskuuta 2009
Sinikukkia
Tämä kakku on tehty hetken mielijohteesta... Leipomisvimma kun iskee niin silloin ei auta kuin leipoa! Normi kermakakku ja valkoisen marispaanin värjäsin sinisellä pastavärillä niin sain ihania kukkia!! Pritsaukset eivät tahdo onnistua kaupasta saatavilla valmiilla koristelugeeleillä. Kukat tehty muoteilla ja kultaiset pallerot kukan keskellä on tiimarista saatavia heteitä. Niitä kun vähän lyhentää niin saa kauniin lopputuloksen!
lauantai 5. syyskuuta 2009
Siskon 30 v kakku
Tämän kakun tein rakkaan siskoni 30- vuotis synttäreille! Onneksi ei itse tarvinnut pohjia leipoa, kun toinen ihana sisko teki sen puolestani!! Pidän vain pursotuksesta ja koristelusta!! ;D Tähän kakkuun tein keskelle pienestä pyöreästä kakkupohjasta korokkeen. Tuli vähän enemmän näköä ja kokoa! Koristeena suklaaruusuja ja -lehtiä sekä suklaarakeita.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)